Vantaan kaupunkitilaohje

Yhteiset suunnitteluohjeet varmistavat, että Vantaalla toteutetaan yhtenäistä kaupunkiympäristöä sekä ainutlaatuista kaupunkikuvaa. Ohjeita voivat hyödyntää suunnittelijoiden ja rakentajien lisäksi esimerkiksi yrittäjät, päättäjät ja asukkaat.

Lue lisää Vantaan kaupunkisuunnittelusta. avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Suunnittelun avuksi

Voit tilata kaupungilta tarvitsemiasi paikkatietoaineistoja, karttatulosteita ja virallisia karttaotteita. Ilmaiset kartat löytyvät Vantaan karttapalvelusta.

Kestävä ja kukoistava Vantaa -blogi

Kohti parempaa kaupunkisuunnittelua – digisti ja yhdessä

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Käynnissä oleva kaavoituksen digitalisaatio on merkittävä askel kohti sujuvampaa julkishallintoa. Vantaalla olemme olleet asiassa edelläkävijöitä.

Roskan matka maalta merelle 

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Yli 80 prosenttia meristä löytyvistä roskista on lähtöisin maa-alueilta. Toisin kuin moni luulee, päätyy myös katukaivoon heitetty roska mereen.

Luonto kaupungissa

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Jokaisesta ikkunasta pitää näkyä puu. Näin kerrotaan Kivistön – tällä hetkellä voimakkaimmin rakentuvan kaupunkikeskuksemme – kaavarungon...

Mitä kokemukset ratikkakaupungeista opettavat?

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Kaupunkien kasvu on kulkenut viime aikoina vahvasti kiskoilla. Tampere siirtyi ratikkakauteen vuosi sitten ja Vantaa suunnittelee omaa...

Kaupunkikeskustat ovat asukkaiden olohuoneita ja Vantaan kehityksen keskiössä

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Vantaalla kehitämme kaupunkikeskustoja kiinnostavina ja koko ajan monipuolistuvina kohtaamisen paikkoina.

Kaikki blogit

Vantaan suuralueet ja kaupunginosat

Vantaalla on seitsemän omaleimaista suuraluetta: Aviapolis, Hakunila, Kivistö, Koivukylä, Korso, Myyrmäki ja Tikkurila.

Tutustu suuralueisiin! avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle