Palveluryhmä: Ympäristö & luonto

Puisto- ja lähivirkistysalueet

Sisältösivu

Viheralueet Vantaalla ovat urbaaneja kaupunkipuistoja, kulttuuriympäristöjä sekä luontovirkistyskohteita ja luonnonsuojelualueita.

Kiertotalouden tuominen rakennushankkeisiin vaatii totuttujen käytäntöjen muuttamista

Blogi Kestävä ja kukoistava Vantaa

Kansallisteatterin vanhat tiilet saivat uuden elämän Tikkurilan paviljonkikoulun pihalle rakennetussa varastossa. Tiilien hyödyntäminen on esimerkki rakentamisen kiertotaloudesta, jota Vantaa haluaa edistää.

Tikkurilan suuralue

Osaamista ja osallistumista – lapset ja nuoret mukaan tekemään kestävämpää ruokakulttuuria avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Hanke

Hankkeen tavoitteena on nostaa ruokailuprosentteja ja samalla laskea ateriapalveluiden hiilijalanjälkeä sekä opettaa kestävän elämäntavan periaatteita lapsille ja nuorille.

Vihertehokkuus ja kasvikatot

Sisältösivu

Vihertehokkuudella tarkoitetaan kasvillisuuden peittämän ja muun sadevettä läpäisevän pinnan määrää suhteessa tarkasteltavan alueen pinta-alaan.

Luonnon monimuotoisuus Vantaalla avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Kaupungin ihmistoiminta haittaa monien lajien selviytymistä, mutta vastaavasti monelle tulokaslajille avautuu uusia mahdollisuuksia.

Vieraslajit avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Sisältösivu

Vieraslaji on ihmisen myötävaikutuksella uudelle alueelle levinnyt laji. Yksityisillä mailla vastuu haitallisen vieraslajin torjunnasta on kiinteistön omistajalla.

Vantaan kaupunkiympäristön asiakaspalvelu avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Toimipiste

Vantaa-info tarjoaa muun muassa kaavoitukseen, rakentamiseen ja karttoihin liittyvää yleisneuvontaa.

Tikkurilan suuralue